lauantai 2. tammikuuta 2016

250 | Vuosi 2015 osa 2

Heinäkuu

Mulan oli kahtena päivänä ajeluttamassa lapsia tapahtumassa. Homma sujui hyvin, vaikka toisena päivänä pinna alkoi vähän kiristyä.

 Harjoitusraveissa Riihimäen raviradalla Mulan taas näytti, että ennätyksestä on mahdollista nipistää vähän. Ajaksi tuli 3.04 , joka oli silloista ennätystä 2 sekuntia nopeampi.

 Iisa haettiin takaisin kotiin ja kuukauden poni sai vielä viettää kesälomaa, kun kaviot meinasivat kulua liikaa.
















Elokuu

Turun startissa Mulanin ravi ei ollut kaikkein parasta, mutta siitä huolimatta poni ylsi toiseksi ja paransi ennätystään 3 sekunnilla eli aika oli 3.03,5 .

10. päivä yritettiin Ypäjän ponikuninkuusraveissa, vaikka siellä ei rata suosinut ponia yhtään oli ravi varmaa ja parempaa kuin Turussa, mutta aika oli 3.10,2 ja sijoitus oli neljäs, johon ei voi olla kuin tyytyväinen.

23. päivä oli kovatasoinen lähtö Kouvolassa ja siellä poni ei ollut parhaimmillaan. Joten sijoitus oli 14 ajalla 3.09,7 .

28. päivä olikin ylisarja ja autolähtö Forssassa. Lähdön hitaimpana ponina sijoitus oli luonnollisesti viimeinen eli 9 ja aika 3.08,9 , sillä rata oli raskas.

Elokuussa käytiin myös mätsärissä, jossa kumpikin poni pääsi sinisten kehään ja Mulan oli BIS III.

Iisaa alettiin pikkuhiljaa liikutella enemmän ja ponilta löytyi välillä jopa intoa.










Syyskuu

Startteja ei syyskuussa ollut, mutta hiitillä käytiin kerran. Muuten Mulanilla oli hieman rennompi kuukausi, myös treenin suhteen.









Lokakuu

10. päivä Forssan poniraveissa Mulan oli kolmas ajalla 3.08,9 , maaliin siis tultiin neljäntenä, mutta edestä hylättiin yksi poni, joten sijoitus kolmas.






Marraskuu

15. päivä Vermossa toinen ajalla 3.05,1 ja 22. päivä Kouvolassa oltiinkin sitten neljänsiä ajalla 3.09,8 .




Joulukuu

23. päivä Vermossa kolmansia ja aika 3.05,8 . Kotiin tuomisiksi saatiin ihana joululoimi.








Vuosi 2015 oli Mulanin kohdalla se vuosi, milloin aloitettiin kisaaminen toden teolla. Hiljalleen poni alkoi ymmärtää mitä radalla kuuluu tehdä ja juokseminen alkoi sujua paremmin. Startteja kertyi 12  kappaletta, joista kolme kakkosta ja kolme kolmosta, sekä kaksi nelosta. Välissä muutama huonompi sija, mutta erittäin hyvä ensimmäinen kausi meille. Paras suoritus oli marraskuussa Vermossa, kun poni kiri ihan hirvittävän hyvin lopussa ja oli toinen.

Menestykästä uutta vuotta kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti