lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pikkumusta tulossa



Viime vuonna päätimme viedä Mulanin astutettavaksi. Päätökseen vaikutti se, että en itse saa enää ajaa sillä kilpaa ja poni oli kilpaillut aktiivisesti kolme vuotta. Halusin myös itse keskittyä täysillä opiskeluun, joten Mulanin astuttaminen vähensi ponien liikutukseen kuluvaa aikaa todella paljon. Ja kyllähän meitä muutenkin kiinnostaa varsojen tekeminen ja tänä vuonna todennäköisesti Iisa pääsee uudemman kerran treffeille.

Varsan tekeminen siis on antanut Mulanille täydellisen tauon töistä. Olisihan ponia voinut silti liikuttaa, mutta oma abivuoteni oli niin kiireinen, että en kerta kaikkiaan olisi millään ehtinyt tehdä sen kanssa tarpeeksi. Mulan on saanut olla myös kengättä ja sen kavionlaatu ei ole niin hyvä, että se kestäisi liikutusta ilman kenkiä. Tämä tuli huomattua jo silloin, kun Mulan muutti meille. Poni oli ollut silloin koko elämänsä kengättä, mutta liikuttaessa se kuitenkin arkoi kavioitaan.

Oriiksi valikoitui komea Dust Mane, joka on hieno rakenteeltaan sekä plussana kilpaillut raveissa kohtalaisella menestyksellä. Dasse omasi myös vahvat jalat, joka oli kriteerinä meidän orivalinnassa.

Veimme Mulanin Vironlahdelle toukokuun lopussa juuri täydelliseen aikaa, sillä poni tuli kiimaan juuri viennin jälkeen ja ori astui sen useana päivänä. Ensimmäisestä yrityksestä Mulan ei kuitenkaan tiinehtynyt ja ponin kesäloma piteni. Toisella kerralla onneksi tärppäsi ja ultrassa näkyi pieni ponin alku. Alunperin tarkoituksena oli, että Mulan olisi kilpaillut vielä syksyllä, mutta odotettua pidemmän kesäloman johdosta luovuimme ajatuksesta. Poni sai aloittaa mahan kasvattamisen.

100 vrk

Aluksi Mulanin oli vaikeaa sopeutua tilanteeseen, jossa liikuntaa rakastava poni jätettiin tarhaan, kun toiset ponit lähtivät lenkille. Urlista ja Mulanista tulikin todella hyvät ystävät loppukesän aikana, kun kumpikaan niistä ei käynyt lenkeillä. Kuitenkin syksyllä Mulan joutui taas sopeutumaan uuteen tilanteeseen, kun Urli laukkasi ikivihreille laitumille. Sopeutuminen vei aikansa, mutta tällä hetkellä poni jää tyytyväisenä karsinaan syömään heiniä, kun russitytöt lähtee lenkille, ja tervehtii niitä iloisesti, kun ne palaavat lenkiltä.


Nyt pieni maha-asukki potkii paljon ja pikkuhiljaa Mulanin tissit alkaa valmistautua tulevaan. Laskettu aika on 28.5. eli odottamista on vielä pari kuukautta jäljellä. Mulanista on tullut tiineyden aikana vähän kärttyisä, lieneekö sille syynä masun asukki. Eikös sitä sanota että tammavarsa saa emätammankin vähän kärttyisäksi?

Tiineysaika on mennyt tällä kertaa ihan hujauksessa, kun Iisan kanssa oli aikaa ajatella tiineyttä paljon enemmän. Nyt omat voimavarat tuli suunnattua opiskeluihin, joten aika on kulunut ihan itsestään. Vuorokausia on takana jo 280, mutta kuvia tiineyen aikana on otettu todella vähän. Alla kuitenkin muutama ihan tuore otos ponista.

275 vrk



keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Sehän on ajoponi!



Me olemme Astan kanssa kouluttaneet itse kaksivuotiaita oripoikiamme Musaa ja Jupiteria. Musalla on jo ollut kärryt muutaman kerran perässä ja poni toimii ajaessa moitteettomasti. Jupiter toimii ohjasajossa ja kärryjäkin sille on jo näytetty, mutta ne eivät ole vielä olleet sillä perässä.

Poikia olemme opettaneet todella pikkuhiljaa aina silloin, kun meillä on ollut aikaa, noin kerran tai kaksi kuukaudessa. Välillä tehdään useampana päivänä peräkkäin ja sitten annetaan taas pidempi tauko. Ensimmäisiä kertoja laitoimme valjaita selkään viime keväänä eli kun pojat olivat vuoden vanhoja. Aluksi ohjasajoimme rauhassa niin, että toinen talutti ja toinen oli takana ohjailemassa. Aluksi tuntui, että Jupiter oppi nopeammin, koska se oli paljon rauhallisempi, mutta nyt loppua kohti asia muuttui, kun piti lähteä ohjasajamaan ilman taluttajaa. Siinä alkoi huomaamaan, että Jupiter jännitti paljon enemmän sitä, että joku oli takana. 
Jupiteria ei varsana ole käsitelty niin paljoa ja se on muutenkin luonteeltaan paljon hienovaraisempi ja herkempi, mutta toisaalta se on myös paljon rauhallisempi. Siksi emme välillä edes yrittäneet ohjasajaa Jupiterilla, vaan teimme vain narussa kävelylenkkejä, jotta saimme kasvatettua luottamusta. Nyt kuitenkin ohjasajaminen onnistuu ilman, että toinen kävelee edes vierellä. Myöskään kärryt eivät ponia pelota, joten ehkä jo seuraavalla kerralla laitamme niitä perään.



Musa oli aluksi hyvin levoton. Pää heilui paljon ja taluttaja kiinnosti paljon enemmän, kuin se ketä yritti takaa epätoivoisesti ohjailla. Pään heilunta kuitenkin väheni, kun otimme sekin käyttöön. Myös taluttajaan kohdistuvat ongelmat loppuivat, kun jätimme taluttajan pois. Musa on todella energinen poni ja syksyllä huomasi hyvin, kuinka paljon levottomammaksi poni muuttui, kun pojat joutuvat olemaan välillä pienessä tarhassa kurakelien takana. Viime kesänäkin Musa juoksutti vuorotellen Jupiteria sekä kesäkaverina ollutta Ruutia. Nyt keväällä poni  on kuitenkin ollut rauhallisempi, kun pojat ovat saaneet juosta isolla pellolla yhdessä painien.


Kun ohjasajo alkoi Musalla sujua hyvin päätimme kokeilla kärryjä perään. Ensin toinen vain veti kärryjä ponin vierellä, emmekä laittaneet niitä samalla harjoituskerralla Musan perään. Seuraavalla harjoituskerralla tein Musalla ohjasajaen ihan lyhyen lenkin tarkistaakseni, että poni varmasti muistaa mitä eri käskyt meinaa. Sen jälkeen päätimme kokeilla kärryjä perään. Ensin vedimme kärryjä ponin perässä niin, että ne eivät olleet kiinni, jos vaikka poni olisi säikähtänyt niitä, mutta ponia ei tuntunut kiinnostavan, joten kiinnitimme kärryt. Teimme ihan lyhyen lenkin niin, että toinen talutti ja toinen käveli kärryjen takana. Tyhjät kärryt olivat aivan riittävät vedettävät, koska ponille oli kärryjen vetäminen todella outoa ja pienessä ylämäessä poni oli ihan hämillään, kun piti tehdä jotain töitäkin.

Jo seuraavalla harjoituskerralla Asta ei enää taluttanut vaan käveli vain vierellä ja minä hyppäsin kärryille hetkeksi, kun olin ensin yli puolet lyhyestä tienpätkästä kävellyt kärryjen perässä. Tästä seuraavana kertana Musan kanssa pystyi lähteä lenkille samalla tavalla kuin Iisan kanssa: ohjat käteen, liikkeelle ja kärryille kyytiin. Musa toimi todella hyvin. Toiseen suuntaan ensin meinasi vähän takkuilla käännöksessä, mutta siitäkin pienen suostuttelun jälkeen selvisimme loistavasti. Ensimmäinen auton ohituskin sujui hyvin ja poni oli todella reipas, halusi itsekin ottaa pari askelta ravia. Lenkki loppui hienosti peruuttamalla kärryjen kanssa katokseen. 


Olen ihan sanaton Musan edistymisestä ja siitä, miten helppo sitä on ollut kouluttaa. Ihan uskomatonta, että pystyn oman kasvatin kanssa vain lähteä kärryttelemään samaan tapaan kuin isompien ponien kanssa. Musa toimii niin hyvin ja en meinaa uskoa, miten helposti siitä on tullut ajoponi, kun olemme kuitenkin joutuneet tekemään paljon töitä Mulanin sekä Kepposen kanssa, vaikka molempia oli jo koulutettu ajolle ennen meille tuloa. Mulan oli koulutettu ajolle ja se toimikin pääsääntöisesti ihan hyvin ajaessa, mitä nyt ei pysähtynyt ja välillä hyppäsi ojaan. Kepponen taas olikin ihan oma numeronsa ja nyt vasta kahden vuoden ajamisen jälkeen sekin on ihan siedettävä ajettavuudeltaan.

Nyt keväällä olisi tarkoitus jatkaa poikien kanssa ja ajaa Musalla lyhyt lenkki kerran viikossa. Kesällä pojat pääsee sitten laitumelle ja saavat käyttää ajan yhdessä painien ja ajoja olisi tarkoitus jatkaa sitten syksymmällä. Kunnon treenin aloittaminen saa kuitenkin odottaa siihen asti, että pojat ovat kasvaneet niin, että liikkuminen onnistuu tasapainoisesti, eli vasta jossain ensi vuoden puolella. Myös Jupiterin kanssa on samanlaiset suunnitelmat kunhan saadaan sille ensin kärryt perään ja siitä toimiva kärryjen edessä.