torstai 26. heinäkuuta 2018

All Good Everything


20.7Kepponen juoksi kilpaa Turussa. Katselin etukäteen lähtölistoja hyvillä mielin ja pieniä menestymisen toiveita syntyi omassa pienessä päässäni, vaikka toisaalta olin hiukan epävarma, koska viimeiset viikot ei mennyt ihan niin kuin olin itse suunnitellut. Ensinnäkin tämä ilma on aivan järkyttävän kuuma ja toisekseen poni onnistui katkaisemaan kenkänsä vain muutaman päivän kuluttua kengityksestä ja eipähän sitten heti ajettu, koska ponille laitettiin alumiinikengät, joita kengittäjällä ei ollut varastossa. Heinähommat veivät myös niin paljon aikaa, että emme ehtineet hiitille noin viikkoa ennen starttia. Hiitti piristää ponia huomattavasti ja sen kyllä huomasi, että hiitti oli jäänyt ajamatta.



Starttipäivä oli sateinen, mutta se ei minua haitannut, koska Kepponen on poni, jota ei kiinnosta millainen rata on. Meille meinasi tulla aikamoinen kiire, koska ponin koppiin saamisessa meni tavallista enemmän aikaa, mutta lopulta ehdin ihan hyvin lämmittämän ponin, kun vain olimme Astan kanssa ripeitä laittamaan ponin kuntoon. Lämmityksessä poni oli tosi rauhallinen.

Startti sujui paremmin kuin hyvin taktiikalla keulaan, karkuun ja kukat.  Kepponen siis voitti kolmannen kerran urallaan ja paransi tasoitusennätyksensä lukemiin 2.33,2 ilman laukkoja. Tästä jatkoimme hyvillä mielin Tampereella 24.7


Tampereen startissa poni oli huomattavasti virkeämpi, mutta lähtö oli todella kovatasoinen ja kiertelyä tuli paljon. Poni ei myöskään antanut itsestään ihan parastaan, mutta taas parantui tasoitusennätys lukemiin 2.29,2 ja taas ilman laukkamerkkiä viidentenä maalissa.

Vaikka aika ja sijoitus ei päätä huimanneetkaan, olen silti todella tyytyväinen myös Tampereen reissuun, koska poni meni kotona koppiin todella pienellä vaivalla ja kisapaikalla aivan suoraan. Kokeilimme siis kikkaa, jota tuttuni ehdotti eli peitimme hupparilla ponin silmät, ja sehän toimi. Poni myös käyttäytyi muutenkin todella hyvin kisapaikalla ja kuski huokaisee helpotuksesta, kun pystyy luottamaan ponin myös hieman kokemattomamman hoitajan käsiin.