Lämmitin Mulania sen pari kierrosta, mutta otin liian vähän vauhtia, koska poni oli liian herkkänä ja laukkahan heti lähdön alkumetreillä tuli ja muutenkin sai ajaa tosi tarkasti ensimmäisen puolikkaan, että ravi pysyi hyvänä.
Mulan lähti tosi reippaasti ja oltiin hetkessä paalun ponien selässä (lähdimme siis 20m taaempaa) ja kurvailtiin sinne ulkoradoille jotta päästiin muista ohitse. Mentiin kaarteessa kolmatta rataa ja jarrutin sitten vähän että päästiin yhteen selkään toiselle radalle, kun oli kuitenkin nopeampi poni niin uskoin selän vetävän. Kaarteen jälkeen kuitenkin heitettiin jälleen kolmannelle ja lähdettiin ohituspuuhiin. Ohitettiin siinä sitten toiset ja mentiin kärkeen. Ensimmäinen puolikas kellotettiin 3.30, mutta tuohan on paalulta (ainakin tietääkseni) ja ajelehdimme siellä ulkoradoilla, joten oikein hyvä.
Eipä loppumatkalla mitään enää tapahtunutkaan. Toinen poni tuli puolittain rinnalla ja laukkasi, josta Mulan sitten vain kiihdytti ravia ja maalissa ykkösinä ajalla 3.04 eli helposti ennätyksestä tippui pari sekuntia ja en oikeasti käskenyt yhtään koko matkan aikana ja maiskutinkin vain muutaman kerran. Oli niin huippua ajaa ponia, joka liikkui niin helposti eteen.