Näytetään tekstit, joissa on tunniste voitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste voitto. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. heinäkuuta 2018

All Good Everything


20.7Kepponen juoksi kilpaa Turussa. Katselin etukäteen lähtölistoja hyvillä mielin ja pieniä menestymisen toiveita syntyi omassa pienessä päässäni, vaikka toisaalta olin hiukan epävarma, koska viimeiset viikot ei mennyt ihan niin kuin olin itse suunnitellut. Ensinnäkin tämä ilma on aivan järkyttävän kuuma ja toisekseen poni onnistui katkaisemaan kenkänsä vain muutaman päivän kuluttua kengityksestä ja eipähän sitten heti ajettu, koska ponille laitettiin alumiinikengät, joita kengittäjällä ei ollut varastossa. Heinähommat veivät myös niin paljon aikaa, että emme ehtineet hiitille noin viikkoa ennen starttia. Hiitti piristää ponia huomattavasti ja sen kyllä huomasi, että hiitti oli jäänyt ajamatta.



Starttipäivä oli sateinen, mutta se ei minua haitannut, koska Kepponen on poni, jota ei kiinnosta millainen rata on. Meille meinasi tulla aikamoinen kiire, koska ponin koppiin saamisessa meni tavallista enemmän aikaa, mutta lopulta ehdin ihan hyvin lämmittämän ponin, kun vain olimme Astan kanssa ripeitä laittamaan ponin kuntoon. Lämmityksessä poni oli tosi rauhallinen.

Startti sujui paremmin kuin hyvin taktiikalla keulaan, karkuun ja kukat.  Kepponen siis voitti kolmannen kerran urallaan ja paransi tasoitusennätyksensä lukemiin 2.33,2 ilman laukkoja. Tästä jatkoimme hyvillä mielin Tampereella 24.7


Tampereen startissa poni oli huomattavasti virkeämpi, mutta lähtö oli todella kovatasoinen ja kiertelyä tuli paljon. Poni ei myöskään antanut itsestään ihan parastaan, mutta taas parantui tasoitusennätys lukemiin 2.29,2 ja taas ilman laukkamerkkiä viidentenä maalissa.

Vaikka aika ja sijoitus ei päätä huimanneetkaan, olen silti todella tyytyväinen myös Tampereen reissuun, koska poni meni kotona koppiin todella pienellä vaivalla ja kisapaikalla aivan suoraan. Kokeilimme siis kikkaa, jota tuttuni ehdotti eli peitimme hupparilla ponin silmät, ja sehän toimi. Poni myös käyttäytyi muutenkin todella hyvin kisapaikalla ja kuski huokaisee helpotuksesta, kun pystyy luottamaan ponin myös hieman kokemattomamman hoitajan käsiin.





maanantai 25. kesäkuuta 2018

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Muutamissa raveissa on tullut kevään aikana käytyä ja pientä menestystäkin on irronnut.

Huhtikuun 29. päivä ajoin Iisalla kilpaa Ypäjän paikallisraveissa Forssassa. Poni oli ihan täpinöissään, eikä todellakaan antanut itsestään mitään irti startissa, osasyy ponin suureen kiinnostukseen muista poneista ja hevosista oli varmasti kiima. Voltista poni kyllä lähti hyvin, mutta vauhti katkesi laukkaan. Ajaksi tuli 3.01.1x, on se hirnuminen ja juokseminen yhtä aikaa sen verran haastavaa.

Toukokuun 13. päivä Kepponen sekä Iisa juoksivat kilpaa Forssassa. Lähetysmuotona oli autolähtö. Iisalla ajoi Riia ja poni kävi ajaessa vähän kuumana, mutta oli nyt muuten paljon rauhallisempi ja sen ansiosta aika parani 15 sekuntia ja Iisan uusi ennätys kirjataan nyt lukemiin 2.45.7x.

Kepponenkin käyttäytyi ja suoritti startin paremmin kuin hyvin. Lähdössä Kepponen antoi muille vähän tasoitusta, koska lähtöauto oli taas kerran vähän liian pelottava. Poni kuitenkin lähti hölkkimään hyvää vauhtia ja ohitteli poneja muita poneja ja jo etusuoralla oltiin toisina. Kärkiponi juoksi jo kaukana ja itse pyrin vain varmistelemaan toista sijaa, mutta kärkiponi teki tempun ja hidasti vauhtia paljon, jolloin Kepponen saavutti ja ohitti sen hetkessä. Niin pääsin laskettelemaan Kepposella maalisuoraa ensimmäisenä ja poni otti uransa toisen ykkössijan. Uusi ennätys kirjataankin nyt lukemiin 2.25.0. Ponin ravi oli parempaa kuin aikaisemmin, vaikka kengitykseen tehdäänkin vielä muutoksia, jotta ravista saadaan vielä sujuvampaa.






Sitten Kepponen starttasikin Kokemäellä 10.6 ja täytyy sanoa, että odotin ponilta enemmän. Toisaalta myöskään valmistautuminen starttiin ei ollut sellainen kuin olisi pitänyt. Yleensä käydään noin viikkoa ennen hiitillä tai harkkareissa, nyt ei käyty. Nyt ponilla oli myös ollut muutenkin rennompaa liikutuksen suhteen, joten senkin takia ponin surituskyky ei ollut huipussaan. Asiaa ei myöskään auttanut juuri parhaimmillaan päällä ollut kiima. Poni oli startissa tosi tahmea, laukkaili eikä saanut kunnolla ravirytmistä kiinni. Päästiin kuitenkin hyväksyttyinä maaliin ajalla 2.34x, joka jäi vain 0.7 sekuntia volttiennätyksestä, mutta tiedän ponin kyllä pääsevän paljon kovempaa.



Nyt kovasti himottaisi starttailla, mutta startteja ei vain yksinkertaisesti ole. Kilpaa juostaan seuraavan kerran ilmeisesti vasta 20.7 Turussa.


maanantai 4. joulukuuta 2017

Raviponi

Aika vierähtää niin nopeasti ja tekemistä riittää niin paljon, että edes starteista ei ole blogiin tullut juttua. Minulla on alkanut lukiossa jo viimeinen jakso ja keväällä odottaa viisi kirjoitettavaa ainetta, yhden sain sentään kirjoitettua jo nyt syksyllä. Tosiaan Kepponen on alkanut tajuamaan pikkuhiljaa, mitä raveissa kuuluu tehdä. Ypäjän avausstartin jälkeen Kepponen on juossut kolme kertaa ollen joka kerta kolmen parhaan joukossa, kerran voittaen ja kaksi kertaa ollen kolmas.


12.10. oli Kepposen toinen startti Lahdessa ja sieltä napsahti pieneksi yllätykseksi voitto. Kepponen otti heti lähdöstä johtopaikan ja johti koko matkan maaliin asti ilman laukkoja. Vähän meinasi yksin juokseminen ihmetyttää ja meinasimme jäädä kavereita odottelemaan. Viimeisessä kaarteessa toinen poni tuli rinnalle ja Kepponen lähti kyllä vastaamaan, mutta tämä poni hyppäsi laukalle ja sitten hölköteltiin maalisuoraa niskoja nakellen ja päästettiin vielä toinen kilpakumppani lähelle, mutta pidettiin kuitenkin varmasti ykköseksi. Kellot pysähtyivät lukemiin 3.37.6 eli ennätys parantui lähes kymmenen sekuntia! Lahdesta tarttui mukaan myös uudet treenikärryt, että nyt on kiva taas treenata.


Lahdessa oli myös Iisa mukana Riian ajamana. Myös Iisa juoksi hienosti laukattoman startin ja paransi hieman ennätystään lukemiin 2.50.8 sijoittuen kuudenneksi. Riialle iso kiitos pienellä pullaponilla ajamisesta!


10.11. starttasimme Porissa lähtöauton takaa. Kepponen kävi radalle päästessä tosi kuumana ja seuraavana päivänä oli käsi kipeänä, kun oli pidellyt pomppivaa ponia narussa. Myös lämmittelyssä Kepponen meni vähän turhan reippaasti. Lähtö oli vielä 10 minuuttia myöhässä, kun yksi osallistujista puuttui. Odotellessa Kepposesta tuli vähän vetelä, mutta lähti onneksi todella hyvin kun lopulta päästiin kokoontumaan lähtöauton taakse. Kepponen ei juuri pelännyt lähtöauton siivekkeitä, vaan enemmänkin toisia poneja, jotka kiemurtelivat auton takana. Lähes koko matka poljettiin toista rataa, mutta maalisuoralla tuli harmittavasti laukka, Kepponen ehkä vähän säikähti toista ponia, joka tuli ohitse ja oli vähän väsynytkin, jonka vuoksi kadotti rytmin ja laukkasi. Ennätykseksi tuli kuitenkin hieno 2.31.4 ja kolmas sija. 

3.12. juostiin Kouvolassa ja kokeilimme laittaa Kepposelle pumpulit korviin. En tiedä johtuiko pumpuleista vai jostain muusta, mutta poni käyttäytyi paljon paljon rauhallisemmin kuin Porissa. Lämmittelyssä se suostui menemään ensimmäisen kierroksen jopa aika rauhallista tahtia, mutta otti myös vähän vauhtia, kun sitä siltä pyysin. Lähdöstä poni lähti vähän tahmeasti, mutta juoksi kurakelissä kuitenkin oikein hienosti taas kolmannen sijan ja uuden ennätyksen 2.33.4. 


Tuntuu niin hienolta, kun ollaan vihdoin päästy starttaamaan Kepposen kanssa kunnolla. Viime kesänä se tuntui vielä niin kaukaiselta ja töitä on saanut kyllä tehdä, että tähän pisteeseen ollaan päästy. Poni on kuitenkin vasta kolme ja kehittyy tällä hetkellä hurjaa vauhtia. Vapaapäivät kerryttää turhaa energiaa pääkoppaan, joten säännöllinen liikunta on avainsana tämän ponilapsen kanssa. Todennäköisesti tämä kausi oli nyt tässä ja nyt treenaillaan talvi ja palataan entistä nopeampana radoille ensi keväänä.


maanantai 26. joulukuuta 2016

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Mulanin kausi 2016 on saatettu nyt päätökseen. Mulan starttasi 14 kertaa voittaen kaksi kertaa ja tullen kolmanneksi kaksi kertaa. Toinen voitoista tuli ensimmäisestä monte-startista. Ennätys parantui vain 3,1 sekuntia.


Vuoden toisiksi viimeinen startti oli 19.12 Turussa ja se päättyi parhaimmalla mahdollisella tavalla, nimittäin voitolla. Se oli minun ja Mulanin ensimmäinen ja viimeinen yhteinen voitto. Sää oli todella sumuinen ja ratakin vähän märkä. Mulan pääsi paalulta matkaan ja juoksi loppusuoran alkuun asti johtavan takana, kunnes maalisuoralla ohitti sen tyylikkäästi ja ravasi voittoon ilman laukkoja ajalla 3.08,9. Olen kyllä niin Super onnellinen, että päästiin vielä voittamaan tuon huippu ponin kanssa.


Viimeinen yritys oli 21.12 Vermossa. Rata oli oikeastaan huonompi kuin Turussa, mutta poni meni silti paremman ajan 3.06,8 ja sijoittui seitsemänneksi. Startti meni vähän samalla tyylillä kuin suurin osa tämän vuoden starteista, poni oli ok, mutta muut oli parempia.


Itsellenihän tämä oli viimeinen a-poni vuosi. Täytän ensi vuonna jo 18 ja säännöt sanoo, että a-poneilla saa kilpailla sen vuoden loppuun, kun täyttää 17 vuotta. Onneksi on olemassa russit, joilla saa kilpailla vanhemmallakin iällä. Mulan jatkaa kilpailua niin kauan kuin me jaksamme sitä treenata. Pääsin tänä vuonna myös Pauletan kärryiltä ajamaan yhden startin. Kiitos siitä!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Yksinkertaisesti paras


Eilen oli Mulanin ensimmäinen monte-startti, jossa oli kilpailijoita poisjääntien myötä vain kolme, hyvät mahdollisuudet pärjätä. Kyseinen sarja oli ryhmäajo 2.50 ja hitaammille (Mulanin ennätys 3.00,4), joten pienoiseen ylisarjaan lähdettiin hakemaan hyväksyttyä juoksua. Minä itse jännitin ensimmäistä kertaa ponin juoksua radan reunalla.

Mulanin ja Riian yhteistyö sujui paremmin kuin hyvin. Lämmityksessä poni vähän kyttäili ja oli erittäin laukkaherkkä. Lähtöauton siiveke oli hieman pelottava, mutta Mulan lähti hienosti ravilla matkaan ja piti sisäradalta johtopaikan. Ensimmäisen kaarteen lopussa tuli yksi laukka, mutta sen kuittasi ratsastaja omaan piikkiin. Koko matkan tilanne pysyi muuttumattomana ja Mulan piti kuin pitikin voittoon asti! Voitto irtosi ihan hyvällä ajalla m3.08,7aly.



Mulan ja Riia johtivat esittelyn