 |
| Nää on niin yhteensopivat. |
Saara oli siis meillä viikonlopun, joten totta kai hän pääsi myös Urlin selkään. Saara ratsasti Urlilla perjantaina, sunnuntaina ja maanantaina. Perjantaina mentiin tiellä, mutta sunnuntaina ja maanantaina pellolla.
Maanantaina hyppäsin minäkin hevosen selkään. Ensin Saara ratsasti ja suunnilleen puolessa välissä minä hyppäsin selkään.
Laukkailin aika paljon ja meillä oli taas kumpparit, jotta Urli alkaisi vähän käyttämään selkää, koska maastossa heppa menee aina kaahaten pää korkealla ja mehän maastoillaan paljon. Nyt kun päästään taas menemään pellolla niin voidaan vääntää jotain kouluratsastuksen tapaista.
Hevonen oli vähän vahva niin kuin yleensä, mutta silti tosi hyvä eikä suinkaan niin vahva suustaan kuin joskus. Laukkasin ympyröitä ja ravissa tempon vaihteluita. Olen oikein tyytyväinen hevoseen. Ratsastaja vain ei oikein osaa. Pitäisi varmaan käydä jossain tunnilla tai vastaavaa... Jalka luisui niin syvälle jalustimeen ja kantapää nousi liian ylös ja ja ja... Litania on pitkä.
Kun ravailin jo loppupuolella hidasta koottua ravia, jossa hevonen tuntui hyvältä ja astui jalkoja alleen, koin pienen järkytyksen, hevonen kaatui. Kumpaakaan ei sattunut. Urlilla ei ollut jalat yhtään turvoksissa eikä ontunut tai mitään, joten estettä seuraavan päivän ratsastamiselle ei ollut. Luultavasti vain kompastu omiin jalkoihinsa, koska nurmi oli ihan kuiva eikä liukastellut yhtään.
En ole ennen tuolla tavalla kaatunut hevosen kanssa. Joskus Iisa talvella kaatui lumihangessa käännöksessä kun oli vielä niin nuori, mutta ei silloin kuin vain käynnistä ja minä laskeuduin ihan normaalisti alas selästä.
 |
| Kaatumisen jälkeen vielä vähän ravia ja käyntiä. |
