Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merida. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merida. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. kesäkuuta 2018

Prinsessa Merida



31.5 Mulan teki kauniin pienen tammavarsan. Varsa sai viralliseksi nimekseen Keinumäen Merida, mutta kutsumanimi hakee vieläkin muotoaan. Tähän mennessä ehdokkaina pyörivät Merri, Melle, Mersu ja Mette.

30.5. illalla katseltiin Mulania ja tulin siihen tulokseen, että tänä yönä voisi jotain tapahtua ja pistin herätyskellon soimaan pari kertaa yöllä, kuten edeltävänä yönäkin. Klo 12.00 Mulan seisoi tavallisessa paikassaan karsinassa aivan rauhallisesti, joten jatkoin unia. Klo 3.00 herättyäni käynnistin kameran ja näin heti, että nyt tapahtuu jotain. Herätin Astan ja seurattiin ensin kamerasta ja jossain välissä siirryimme rauhallisesti talliin. Klo 3.24 syntyi pieni tammavarsa.


Merida säikäytti meidät todenteolla ensimmäisinä päivinään, kun varsa makasi toisinaan ihan vetelänä, eikä reagoinut mihinkään. Asiaa ei auttanut se, että vietin itse lakkiaisia 2.6. Meridan ollessa parin päivän ikäinen. Siinä pukeutuessani lakkiaismekkoon ja laittautuessani tärkeää päivää varten Asta soitteli eläinlääkärille, joka epäili vasta-aineissa olevan häikkää. Testi piti hakea Hyvinkään hevossairaalasta, mutta onneksi serkkumme asuu siellä suunalla ja haki testin juhlamekko päällä.


Eläinlääkäri saapuikin sitten iltapäivällä. Ensin Merida tutkittiin päällisin puolin, mitattiin lämpö sekä kuunneltiin ja sydän- ja hengitysäänet olivat normaalit. Sitten otettiin pieneltä lapselta vähän verta ja tehtiin vasta-aine testi, joka oli sekin ok. Myös pieni verenkuva oli ok. Mitään vikaa varsasta ei siis löytynyt. Sitten kyseltiin ja keskusteltiin monen eri ihmisen kanssa ja lopulta saatiin tietoomme, että samankaltaisia varsoja on ollut muillakin ja että ei kannata huolestua, jos varsa on muuten pirteä. Meridahan oli koko ajan muuten pirteä, mitä nyt käynnistyi unilta vähän hitaasti.

Tässä muutama kuva varsasta;










Nyt Mulan ja Merida laiduntavat onnellisina Kepposen kanssa.