Nyt on tullut vihdoin se oikea talvi ja ohut lumikerros maassa. Kun tulisi vähän lisää, niin pellolla olisi parempi mennä ja hankitreeni olisi mahdollista sekä tiet hieman joustavampia.
Liikutuslomaa on ollut poneilla vuodenvaihteesta asti ja Urlilla pari päivää vähemmän. Tänään kaikki kävivät pellolla päästelemässä patoutuneet energiat ulos. Jopa Urli intoutui juoksemaan ponien perässä, kun viimeksi kun käytiin samaisella pellolla päästelemässä, Urli vain seisoskeli ja katseli kun ponit rallittelivat. Iisakin aavisti jo, kun käveltiin pelolle/peltokentälle, ja yritti vähän loikkia narussa, mutta käsissä se oikein mainiosti pysyy. Tuota meidän vaihtaria meinaa Iisa vähän välillä jallittaa, nousi kerran pystyyn ja muuta mukavaa. Iisa on mukava poni, kunhan rajat ovat selvät ja ihminen tarpeeksi määrätietoinen.
Mulan tuppasi tallissa vähän tylsistymään, kun joutuivat olla silloin kylmimpänä pakkaspäivänä pidempään sisällä. Havut, jotka jouluna talliin vietiin, ovat jo aika kulahtaneet ja mehukattitölkki lelu lukuisia hampaan iskuja kokenut. Mulan on joutunut käyttämän loimia klippauksen takia. Tosin nyt poni on jo erittäin vahvassa karvassa, joten kelien lauhtuessa on taas uusi karvojen pudotus ja sitten pääsee taas treenitkin alkamaan kunnolla. Helmikuun loppuun asti jotain voimatreeninin tynkää ja sitten jos maaliskuussa pari hiittiä ja huhtikuussa starttiin. Katsotaan nyt, mutta oli muuten rento askel ponilla tänään; loma siis vaikuttanut positiivisesti.
Iisa on ollut meidän tallin vilukissa. Johtuneeko lämpimästä syksystä ettei riittävän paksua karvaa tänä talvena ole kasvattanut, ja meillähän ei kunnon toppaloimea pikkuiselle ole. No sadeloimen alle pari fleeceä niin on tarjennut. Heinääkin tarhaan jatkuvalla syötöllä kannettu ja ruokahalu on kyllä tallella ja kaikki pollet juoneet oikein hyvin.
Meillä talli on vähän vilpoinen (lämpötila pakkasen puolella). Kuivike tuntuu karsinoista häviävän vaikka pois ei viikkoon olla viety kuin muutama vaivainen köntti pois. Lämmintä vettä talliin ja tarhaan kannettu ja silti jäätyy liian nopsasti. Kyllä pakkanen vaan lisätöitä teettää. Mutta en valita. Mieluummin tarha perunapeltona, kuin mutavellinä.
Kuvituksena on viimevuoden puolella otetut irrottelu kuvat. Laatu ei päätä huimaa, mutta oli jo niin hämärää ettei kameran valovoima riittänyt. Kuvista huomaa Urlin innostus asteen silloin, tänään oli kyllä paljon virkeämpi.