lauantai 15. elokuuta 2015

225 | Milloin koulut alkaa?

 Nyt valoitan hiukan blogin kirjoittajien koulutus tilannetta.

Keväällä sain lukion päätökseen ja valkolakin päähän.Aino sai peruskoulun päättötodistuksen käteen. Joten kummallakin meistä oli edessä haku uuteen kouluun (haku tehtiin jo ennen koulujen loppumista) .


Aino on jo pidemmän aikaa tiennyt minne  aikoo hakea ja pääsy oli oikeastaan aivan varma. Aino haki samaan lukioon, josta minä juuri valmistuin. Se oli hyvä valinta, koska se on meitä lähin lukio ja seuraavaan lukioon on yli 20kilometriä enemmän matkaa. Koulumatkat eivät vie paljoa päivästä korkeintaan puoli tuntia. Ainon koulu alkaa 17.8.

Entäs minä? En tiennyt viikkoa ennen haun loppumista minne aion hakea. Yhtenä päivänä minä sitten vaan täytin hakulomakkeen ja lähetin sen. Hain Mustialaan opiskelemaan hevostalouden agrologiksi, mutta sinne jäin 9.varasijalle ja lopulta jäin 6.varasijalle eli sinne en päässyt. Mutta kyllä, yksi( oikeastaan kaksi, mutta kun saa yhden paikan niin ei voi saada enää toista) hakukohde pääsykokeiden ja odotuksen jälkeen minulle aukeni eli lähden ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Koulumatka kasvaa muutemasta kilometristä kymmeniin, mutta matkaan ei kuitenkaan kulu edes tuntia, joten hevosia kyllä ehtii paijaamaan. Minun koulun alkuun on vielä reilu kaksi viikkoa eli se alkaa 31.8.

Ja mitä vielä? Meille tulee ensi viikon perjantaina vaihto-oppilas, joka on 10 kuukautta täällä Suomessa. Hän on ratsastanut kerran viikossa kolme vuotiaasta saakka,joten luulen, että hän on innokas tekemään osan tallitöistä. Hevosten liikuttaminen onnistuu hyvin kun kaikille on oma liikuttaja. Aika kätevää! Tyttö on kotoisin kaupungista ja hän on ollut vain ratsastuskoulussa, joten täytyy opettaa ajamisen salat ja hoitokikat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti