lauantai 6. toukokuuta 2017

Vuoden vanha

Musa täyttää tänään kokonaisen vuoden! Meidän ensimmäinen oma kasvatti. On ollut todella ihanaa ja opettavaista päästä kouluttamaan varsaa ihan sen syntymästä asti kokonaan itse. Jos jotain on tehty huonosti, ei voi syyttää kuin itseään, mutta kiltti poikahan tuo on.

Musalla on ollut pari kertaa suitset päässä ja todennäköisesti vielä ennen kesää pistetään valjaat selkään ja mahdollisesti vähän aletaan treenailemaan ohjasajoa. Talven se on saanut juosta ja leikkiä Jupiterin kanssa. Musa ja Jupiter ovat myös saaneet jakaa karsinansa ja kesän jälkeen ne saavat ihan omat karsinat. Kesän pojat saavat laiduntaa tuossa kotimme edessä sijaitsevalla pellolla.

Alla pieni suuri kuvakooste Musasta vuoden ajalta, kuvakooste siitä, miten meidän pienestä varsasta on kasvanut pikkuori. Samanlainen mahdollisesti luvassa Jupiterista sen syntymäpäivänä 10.5.


Ekaa kertaa ulkoilemassa







Iso ego pienestä pitäen
























Viimeisiä hetkiä äidin kanssa



Joulukuussa pojat pääsivät vähän paremman valokuvaajan linssin eteen.

Takkejakin kokeiltiin, onneksi Mulanilla on runsaasti loimia niin riitti näille lapsukaisillekin.









 
Ja sitten vielä pelkistä rakennekuvista pieni kooste. Ei ihan täyttynyt tavoite, että joka kuukaudelta rakennekuva.
 
Toukokuu 2016
 
Kesäkuu 2016
 
Elokuu 2016
Lokakuu 2016
Marraskuu 2016
 
Maaliskuu 2017
 
Huhtikuu 2017