Jo viimevuonna suunnittelimme Iisan kantakirjaamista tänä vuonna ja syksyllä päätimme, että viedään se näytille ensi keväänä. 25.4 olikin Lahdessa tamma- ja varsanäyttely, jonne suuntasimme Iisan kanssa.
Näyttelyihin valmistautuminen alkoikin käytännössä jo viime syksystä, kun piti alkaa nostamaan ponin kuntoa, jotta se näyttäisi edes kohtuulliselta näyttelyissä. Näyttelyitä edeltävänä päivänä suoritettiin Iisan pesu. Talven jäljiltä poni olikin todella likainen ja pesun jälkeen suihkuttelin poniin vähän Mulanin match showsta voittamaa showshine-suihketta. Illalla vaihdettiin ponille muutaman kerran kuiva loimi päälle ja yöksi kaulakappaleellinen fleece ja häntä pinteliin.
Samalla kun poni kuivatteli itseään, me Astan kanssa pakkasimme tavaroita valmiiksi. Koppakärryt saivat pienen siistimisen, koska niitä tarvittiin käyttökoetta varten, pyyhin myös valjaat läpi ja huolehdin, että mukaan tuli puhtaita harjoja ja pyyhkeitä, raippa, ajokamat, kärryt, liina (ihan vaan varmuuden vuoksi), suitset, ohjat esittämiseen, puhdas sadeloimi ja itselle kypärä.
Asta ei valitettavasti päässyt mukaan, mutta onneksi sain Iisan ratsastajan mukaan avustajaksi. Aamu alkoi mittauksella ja tunnistamisella, jonka jälkeen suunnattiin lämmittelemään kehää varten. Iisa mitattiin 115cm korkeaksi eli juuri ja juuri sallitulla välillä. Iisa oli ensimmäisenä vuorossa. Ensin seisotin ponia, kun tuomarit arvioivat sen rakennetta, sen jälkeen mentiin ensin kolmio käynnissä ja sitten ravissa, jonka jälkeen esitettiin liikkeet vapaana. Iisa antoi vielä hienosti kiinni irtojuoksutuksen jälkeen, se suorastaan juoksi luokseni. Tämän jälkeen lähdettiinkin valmistautumaan ajokokeeseen.
Ajokokeen piti olla jo aikaisemmin, mutta aikataulu venyi ja venyi ja lopulta odotettiin puolitoista tuntia. Siinä ajassa meinasi tulla vähän kylmä, kun satoi lunta niin ei oikein voinut kävelläkään ulkona kastumatta. Pitkän odotuksen jälkeen päästiin maneesiin pyörimään ja lopulta tekemään käyttökoe. Käyttökokeessa Iisa käyttäytyi todella hyvin ja teki kaiken mitä pyysin.
Ja loppuun vielä pisteet ja arvostelu:
Tyyppi7,5
7,57,0
8,0
7,0
7,0
7,0
6,5
7,0
7,0
7,5
7,0
Ponilla on selvä rotutyyppi ja tammaleima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula, jossa saisi olla hieman pidempi niska. Lapa on pitkä. Rungossa on hyvä syvyys. Ylälinja on vahva, mutta lanne on jäykkä. Takaosa on rodunomainen. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset, liikkeet ovat ahtaat kauttaaltaan. Käynti saisi liikkua paremmin rungon läpi, siinä on vaikeuksia säilyttää tahti. Ravi on tahdikasta, saisi työntää paremmin takaa. Laukka saisi pyöriä paremmin. Hyvin toimiva poni, joka saisi liikkua takaa jäntevämmin. Takakavioissa on ahtaat kannat.