maanantai 23. marraskuuta 2015

242 | Aina se vaan jaksaa

Voi vitsi miten onnellinen olen kun minulla on tuollainen treeniponi. Eilen Mulan teki aivan huikean juoksun Kouvolassa.

Lämmityksessä poni oli surkea. Ei ole ehkä ikinä laukannut noin paljoa. Jos yritti ottaa vähänkään enemmän vauhtia, niin heti ratkesi laukalle. No olihan se jo hieman rauhallisempi kolmannella kierroksella, mutta laukkaili silloinkin. Odotuksia ei luonnollisesti kauheasti ollut. Rata oli vähän raskaampi ja Mulan juoksee parhaiten napakalla pohjalla.

No lähdettiin radalta kolme ja lähtö uusittiin kerran, onneksi se ei Mulaniin vaikuttanut. Olimme juuri sopivasti 1140 metrin paalulla kun kuului komento aja, eli juuri niin kuin pitääkin. Ja minun rakettinihan lähti täysillä matkaan. Se on vain niin siistiä kun se poni vaan juoksee. Ohitettiin paljon poneja ja kaarteessa mentiin muistaakseni toista rataa. Takasuoralla poni meni vähän rauhallisempaa ja valmistautui loppukiriin. Viimeinen kaarre kierrettiin kolmatta rataa ja kovaahan poni paineli kun päästiin lisämatkasta huolimatta loppusuoralla vielä yhden ponin ohi ja oltiin lopulta neljänsiä. Olen todella tyytyväinen, koska nyt ravi oli sellaista kuin pitääkin ja aikakin 3.09,8 kiertäen koko ajan toista tai kolmatta rataa. On se vaan kova poni! Lähdön poneista nopein aika! Lähdön voit katsoa tästä.


Ei sitä voi kuin vain kehua. Sitten olisi vielä 23.12 yksi startti Vermossa, jonka jälkeen poni saa pienen tauon kilpailuista, vaikka poni niin juoksemista rakastaa. Hiitillä yritetään käydä tässä ennen Vermon starttia.

2 kommenttia:

  1. Startissa nähdään, itse tulossa starttaamattoman 6-vuotiaan kanssa p. 3.07.0 lähtöön!

    VastaaPoista